perjantai 10. toukokuuta 2013

Pilvi

Vastaavaesittelyt jatkuvat. Tällä kertaa äänessä Green Teamin herra ja Hidalgo Pilvi!


Nimi, syntymäaika ja horoskooppi?
Pilvi Tyrväinen, 1990, rapu.

Toimenkuva ja päävastuut Provinssin osalta?
Toimin Green Teamin vastaavana, eli teen kierrätysneuvontatiimille työvuorot, opastan viikonlopun työtehtäviin ja olen henkisenä tukena koko viikonlopun ajan. Green Teamiläisten huolenpidon lisäksi tarkkailen festivaalialueella yleistä roskameininkiä ja mietiskelen parannusehdotuksia seuraavalle vuodelle.

Paras Provinssimuisto?
Muistoista mukavin ajoittuu viime vuoden juhlille. Olin toista vuotta vastaavana ja festarien eka, itselle kiireinen päivä alkoi hiljalleen rauhoittua keskiyön jälkeen. Joose Keskitalon & Kolmannen maailmanpalon keikka oli alkamassa ja laahustin tyytyväisen väsähtäneenä ja onnellisena katselemaan keikkaa. Ja voi jukra, oli kyllä hyvä.

Paras Provinssikeikka / -keikat?
Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen bändi oli mahtava silloin pari vuotta sitten. Myös alueohjelmajutuista viime vuonna teki vaikutuksen Katriinamies.

Parasta Provinssissa 2013?
Vaikuttaa siltä, että tämän vuoden Provinssissa parasta tulee olemaan tunnelma ja se, kun näkee tuttuja.

Mitä vielä haluaisin kertoa itsestäni?
Omistan mandoliinin, jota aion opetella soittamaan kesällä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti